T-pentue

isä :
emä :

Barak

Basma min Hama

Barak

Basma min Hama

Barak (Syyrian tuonti)
x
Basma (Syyrian tuonti)


Synt. 30.5. 2006
3 urosta & 2 narttua, kaikki hapsullisia


Värit creme, golden, tricolour maskilla

Olin kaavaillut Basmalle iranilaista puolisoa, mutta muutin mieleni viime metreillä, kun ilokseni  tuli mahdolliseksi käyttää Sveitsissä asuvaa Syyrian tuontia, jo 10,5-vuotiasta Barakia. Olen aina ihaillut syyrialaisia salukeja ja niin ajatus täysin syyrialaissukuisesta yhdistelmästä viehätti kovasti. Tämä oli minulle sikäli uusi tilanne että ensimmäistä kertaa käytin koiraa jolla oli jälkeläisiä ennestäänkin. Barak on Ranskassa -98 syntyneen Menjad-pentueen, sekä Saksassa 2005 syntyneen Achthamar C-pentueen isä. Sillä on jo lapsenlapsiakin USA:ssa.

Kriteerit vanhempien valinnalle olivat samat kuin ennenkin: siihen mennessä (tulevaisuudestahan kukaan ei voi mitään varmaa sanoa) täysin terveitä, tyypillisiä, hyväluonteisia salukeja alkuperämaiden hyvistä metsästyslinjoista. Basma ja Barak ovat itsekin metsästäneet aavikolla ennen saapumistaan länsimaihin. Lisäksi ne täydentävät toisiaan mukavalla tavalla. Tämä on tyypiltään täysin erilainen kuin aiemmat, lähinnä saudityyppiset yhdistelmäni, mutta ei ole siirtymä johonkin "uuteen", vaan jatkumoa kasvatukselleni – pidän kaikista alkuperäisistä salukityypeistä enkä halua rajoittaa kasvatustani sen suhteen. Odotan mielenkiinnolla pentujen kasvua ja kehitystä.

Matkustimme Sveitsiin astutusta varten ja vietimme viikon Barakin omistajan Susi Muehlemannin (kennel Tepe Gawra) luona. Barak osoittautui juuri sellaiseksi kuin olin toivonutkin: mukavaluonteinen, keskikokoinen,  komea-raaminen herra, joka oli hienossa lihaskunnossa iästään huolimatta. Susikin ihastui kovin Basmaan, ja niinpä ainoa musta uros Qashani Touman Hama olikin menossa isänsä luokse astutuspentuna, mutta suunnitelmat muuttuivat Susin loukattua selkänsä.

Basmakin oli hieno äiti ja pennut reippaita riiviöitä. Jos ovat edellisetkin kasvattini olleet energisiä, niin nämä olivat vieläkin vilkkaampia, suurempia ja nopeammin kehittyviä. Äimistykseni oli melkoinen kun ne alkoivat jo alle kolmeviikkoisina ulvoa kuorossa päivittäin kuin pienet sudet! Niiden motoriikkakin kehittyi huimaa tahtia. Pikkuriikkisinä sokeina pentuina ne jo kierisivät 2-metristä pentulaatikkoa päästä toiseen ja kolmeviikkoisina ne jo liikkuivat paljon ja olivat nousseet jo jaloilleen varsin hyvin. 6-viikoisina ne juoksivat, hyppivät ja kaivovat kuoppia kuin ikäistään vanhemmat ja olivat kooltaan isompia kuin edelliset pentuni, vaikka syntämäpainoltaan ihan samanmoisia olivatkin. Sanommekin näitä mutanttipennuiksi ja aika ydinvoimaloita ne ovatkin!

Basma on testattu TgAA-negatiiviseksi keväällä 2008, ja sydän kuunneltu kardiologilla viimeksi syyskuussa 2008, kaikki ok. T-pennut ovat nyt 2-vuotiaita ja niistä kaksi ovat aloittaneet juoksu-uransa maastoissa hienosti. Kaikki ovat miellyttävän tasapainoisia rakenteeltaan ja luonteeltaan, ja kauniit liikket. Useimmilla on suipot kuonot, joskin leuat ovat käytännössä osoittautuneet vahvoiksi ja hampaat ovat hyvät. Kuten emällään, kolmella esiintyy jonkun verran hilseilyä, ei kuitenkaan kutinaa tai yliherkkyyksiä. Jokusella on ollut korvatulehdus ja yhdellä emätintulehdus. Yhdellä, uroksella Qashani Talaqa al-Wajh, oli puolivuotiaana paikallinen juveniili demodikoosi: yksi peukalonpään kokoinen kalju kohta, joka parani itsestään. Muuten ovat toistaiseksi olleet terveitä.


Urokset

Nartut
[ Nimeä klikkaamalla pääset pennun omalle sivulle ]

isä:

Barak

imp. Syyria

Touman

Unknown
Unknown
Halma
Unknown
Unknown

emä:

Basma

imp. Syyria

Guru
Unknown
Unknown
Nasmah
Unknown
Unknown

Barak & Basma