|
|
|||||||||
|
isä :
|
emä :
|
||||||||
|
Khattaf (Syyrian tuonti)
Aiemmin olen kuunteluttanut jalostuskoirieni sydämet eläinlääkärillä, nyt päätin ruveta käyttämään kardiologin, Seppo Lambergin, palveluksia. Lublubilla ei ollut sivuääniä, mutta Khattafilta löytyi lievä, 1. asteen sivuääni. Ultrassa ei näkynyt mitään, mutta Dopplerilla virtauksia tutkiessa löytyi minimaalinen vasemman eteiskammion läpän vuoto, joka aiheutti sivuäänen. Huolestuin tästä kovin, joten konsultoin paitsi kardiologia myös jalostustoimikuntaa ja USA:n Saluki Health Projectin salukien sydäntutkimusta johtavaa lääkäriä. Selvisi että 1/3-1/2 pistokokein tutkituilla salukeilla on sivuääni, mutta vain murto-osalle tulee sydänoireita/-muutoksia. Lievä läppävuoto voi aiheutua esim. tulehduksesta eikä sen näin ollen tarvitse olla synnynnäinen saati perinnöllinen, joskin sellaisiakin läppävikoja ja -sairauksia esiintyy. Keskusteltuani näiden tahojen sekä pennunvarajien kanssa päätin jatkaa kuten olin suunnitellut. Lisäksi päätin vastedes tutkituttaa luovutusikäiset pennutkin kardiologilla. Näin tehtiin S-pentujen kanssa ja 7-viikkoisina kellään ei ollut sivuääntä. Khattafin sydän tutkittiin uudelleen (sydänkuuntelu, ultra ja Doppler) pentujen ollessa n. 15 kk - sydänääni oli yhä yhtä lievä, eikä sydämessä ollut muutoksia, läppä ei ollut paksuuntunut eikä vääräsuuntainen virtaus lisääntynyt. Kardiologin mukaan vaiva on näin ollen "käytännössä/kliinisesti merkityksetön", joskin kaikissa sydäntutkimuksissa toki on muistettava että ne näyttävät vain senhetkisen tilanteen. Hieno tulos joka tapauksessa :) Samalla Khattaf TgAA-testattiin tuloksella TgAA-negatiivinen, joten sikälikin hyviä uutisia :) Lublub oli jälleen loistava emä - sillä oli ilo teettää pentuja, sillä se nautti täysillä koko prosessista astutuksesta, odotuksesta ja synnytyksestä pentujen hoitoon, ja tuo kaikki oli sille näennäisen helppoa. Jälleen se putsasi ja imetti pentuja pitkään ja hartaasti. Myös Khattaf nautti suunnattomasti pennuista ja niiden kanssa leikkimisestä :) Olin odottanut pelkästään sileitä, mutta sainkin 3 hapsullista ja 3 sileäkarvaista pentua. Sirhanilla on ratakirjat, mutta loukkaantumiset ovat haitanneet sen uraa. S-pentue on toistaiseksi ollut varsin terve. Yhdellä pojista, Saroukhilla, oli luukalvontulehdus toisen koiran pureman vuoksi, mutta se parani hyvin. Toisella, Sirhanilla, on ollut vaikeuksia kannuskynsien kanssa ja pelkäsimme SLO:ta, mutta sittemmin kynnet ovat olleet ok. Mikäli vaiva uusii, pitänee ottaa koepala. Kaunista sijoitusnarttuani Shasaraa en ikävä kyllä tule käyttämään jalostukseen, sillä sen hermorakenteessa on toivomisen varaa. Se on myös paukkuarka. Sitä vastoin toivon, että äärimmäisen hyväluonteinen Shadid tulisi isäksi 2012. Se on sydänultrattu (terve) 2011 ja TgAA-testattu (neg.) 2010. Ainakin Shasara, Sirhan, Saroukh ja Shahin on sydänkuunneltu (ei sivuääniä). Pentueen vanhemmat on DLA-profiloitu. |
|||||||||
|
|||||||||
|
|||||||||
|
isä: Khattaf (s) imp. Syyria |
Janah (s) |
Janah |
|
Joukha |
||
|
Tayra (s) |
Unknown |
|
|
Unknown |
||
|
emä: Thurayah (s) imp. Qatar |
Qartas (s) |
Al-Ruqi |
|
Qaisuma |
||
|
Yasmine (s) |
Al-Dukhan |
|
|
Leila |